TPS naiset

TPS toivotti hyvää juhannusta railakkaalla voitolla

21.6.2017 - 21:07 Tagit:, , , , , , ,

TPS-ONS 8-1

Mitään juhannuksen vieton tunnelmaa ei ollut vielä Urheilupuiston yläkentällä, kun sarjajohtaja Turun Palloseura ja taulukon alakerran Oulun Naisfutis halusivat naisten jalkapalloliigan lisäpisteitä.

Oululaisten mahdollisuuksia asetelmassa vähensi entisestään se, että turkulaisten viime kauden maalitykki Ria Öling teki paluun kokoonpanoon Espanjan reissunsa jälkeen.

Tämän kauden debyytissään Öling teki heti vaikutuksen hyökkäyspäässä, vaikka TPS:lla toki maalinteko on luonnistanut mukavasti ilman supertykkiäkin.

Nyt hyökkäyskärkeen saatiin koottua kuitenkin timantinkova trio, Öling, Jutta Rantala, Hanna Ruohomaa ja se oli oululaislle aivan liian kova pala purtavaksi.

Kun siihen lisätään pirteästi pelannut, kahden maalin tekijä, Annika Haanpää, olivat ONS:n eväät edes kohtuulliseen tappioon vähissä.

Näistä Ruohomaa iski ottelussa kauden kolmannen hattutemppunsa, Öling pani kerran pallon verkkoon rangaistuspilkulta ja Rantala sinetöi murskavoiton, kun ottelukello näytti jo täyttä aikaa.

ria öling

Mielenkiintoista oli nähdä Ölingin paluu joukkueeseen.

– Ihan ok. Sisääntulo kärkiryhmään ja vaikka en omaan panokseensi aivan tyytyväinen ole, niin mukavalta tuntui pelata tutuissa kuvioissa pitkän ajan jälkeen Ria koki debyyttinsä tällä kaudella.

Hän myönsi, että vastustajasta johtuen TPS ei parhaalle tasolleen yltänyt ja myös henkilökohtaisella tasolla jäi parannettavaa.

– En pystynyt osallistumaan peliin niin aktiivisesti kuin olisin halunnut. Varsinkaan sen jälkeen kun sain käskyn siirtyä hyökkäyksen laitaan, Öling tarkensi.

Pomminvarman rankkarimaalinsa lisäksi Ria väläytti pelinlukuaan, ammattitason syötössä, josta ottelussa kaksi maalia tehnyt Annika Haanpää viimeisteli turkulaiset 4-1 taukojohtoon.

Annika Haanpää

Toisella vauhti laantui

Tauon jälkeen kävi niin kuin yleensä selkeässä johtoasemassa voi käydä. TPS:n paras tempo hieman hiipui, mutta lisämaalien tekoa se ei estänyt.

Saman verran heilui oululaisten verkko kuin ensi jaksollakin.
Osumista illan komein oli Hanna Ruohomaan pusku, Jutta Rantalan syötöstä, jolla osumalla TPS meni 6-1 johtoon runsaan tunnin kohdalla.

Huikeasti emäntiään tasossa jälkeen jääneen ONS:n kunniaksi on sanottava, että joukkue jaksoi yrittää kiitettävästi ottelun loppuun saakka.

Muutaman hyvän hyökkäyskuvionkin oululaiset pystyivät rakentamaan. Sen saattoi todeta jo siitäkin, että TPS-maalivahti Inkeri Niemi joutui puuttumaan peliin selvästi useammin, kuin edellisessä kotiottelussa.

Kokonaisuutena joukkueiden tasoero oli juuri se, mitä loppuluvuista voi päätellä.

TPS on mestariainesta, niin kuin Ria Öling ottelun jälkeen realistisesti totesi.

Toki se on liian aikaista nimetä mitään joukkuetta mestariksi, mutta perusteita arviolle löytyy siitä, että TPS on johtanut naisten liigaa käytännössä kauden alusta alkaen.

ONS sai ottelun ainoan maalinsa ensi jaksolla, kun keskikentän Anni Miettunen sai pistää pallon verkkoon rangaistuspotkulla, tasoittaen tilanteen 1-1:een.

Joukkueen paras pelaaja oli hyökkääjien Onna Ketola, jonka hyvän pelin myös palkinnoista päättänyt maajoukkuevalmentaja Marko Saloranta oikeaan osuneesti huomioi.

VEIJO HEIKKILÄ
KUVAT: TATU LERTOLA

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: