Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Pietari Vauras havainnollistaa, miten erikoispaperista taitellaan kurki. Kurki on origamien yksinkertaisimmasta päästä ja Vauraan mukaan japanilaiset lapset opettelevat sellaisen taittelua jo koulussa. Vauraalla kurki synty muutamassa minuutissa.
Mustafe Muuse voitti sunnuntaina maastojuoksun SM-kultaa Kotkassa. (arkistokuva)
Puolustusministeri Antti Häkkänen kertoo, että kyseessä on yhteistyöhanke liittolaismaiden kanssa.
Shadi Fathi virittämässä setaria.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen.
Turun yliopiston ja University of Science and Technology of China (USTC) -yliopiston tutkijoiden saamat tutkimustulokset avaavat ovia jatkotutkimukselle. Arkistokuva.
Mielenosoituksen järjestäjien mukaan sateenkaarilapsiin ja -nuoriin kohdistuu kielteisiä asenteita ja syrjintää. Tästä syystä tapahtuman puhujien odotetaan tukevan kaikkien oikeuksia. Kuvituskuva.
Ensimmäiset kirsikkapuut ovat aloittaneet kukintansa Turussa. Lukija kuvasi kukinnot Kauppatorilla sunnuntaiaamuna.
Toissa keväänä naantalilaisen kerrostalon alta ryömi neljä huonokuntoista poikasta, joita uroskettu oli epätoivoisesti yrittänyt ruokkia. Tesy otti poikaset hoiviinsa.
Mici Saaristo sai Raul Guzmanista kaipaamansa päänahan, vaikka ottelun käsikirjoitus ei mennytkään turkulaisen suunnittelemalla tavalla.
Donald Trump onnistuu antamaan itsestään maanläheisen vaikutelman.
Charmian ketjupäällikkö Sami Rintamaa (vas.) ja myynti- ja markkinointijohtaja Ville Heinonen kertovat liikkeen Turun myymälässä, että  tasoliesituulettimet ovat yleistyneet paljon. Euroopan markkinoista niitä on jo puolet.
Pätkä Itäistä Rantakatua suljetaan autoilta kuukaudeksi. Kävelijät ja pyöräilijät pääsevät ohittamaan työmaan.
Onni Suomi (sinisessä asussa) käy usein leireilemässä Kuortaneella, jolloin ohjelmaan kuuluu useammat harjoitukset päivässä.
Interin Juuso Hämäläinen (vas.) ja Daniel Rökman (oik.) yrittävät estää palloa hallitsevan IFK Mariehamnin Olawale Tehen menoa.
Kevään kaksi merkkiä sai yhteiskuvaan Juha Naukkarinen.
Timo Kulonen alkoi etsiä seuraa vakavalla mielellä, kun hänen nuoruudenliittonsa päättyi. Ritva Nyfors herätti heti mielenkiintoa.
Liedon motoristikirkkoon on ajettu perinteisesti erissä pitkinä letkoina. Tältä meno näytti kymmenen vuotta sitten.
Nyt on Turulla viisi vuotta aikaa laittaa pihat, puutarhat ja puistot juhlakuntoon, sanoo kirjoittaja viitaten kaupungin tulevaan 800-vuotisjuhlaan.
Veijo Hyvönen