FBL-WC-2014-ARG-TRAINING

Lineker on pettynyt Messin MM-esityksiin

13.7.2014 - 18:52 Tagit:, , , ,

Englantilainen jalkapallolegenda Gary Lineker on ollut pettynyt Lionel Messin suorituksiin MM-kisoissa. Vaikka Messi on tehnyt turnauksessa neljä maalia ja johdattanut Argentiinan MM-finaaliin, hän ei Linekerin mielestä ole ollut oma itsensä.

– Olen hänen suurin faninsa ja hän on lahjakkain pelaaja sitten Diego Maradonan, mutta täällä Brasiliassa olen ollut pettynyt näkemääni, vuoden 1986 MM-kisojen maalikuninkuuden voittanut Lineker kirjoitti BBC:n verkkosivuilla.

Kaikkein eniten Linekeriä on häirinnyt Messin vähäinen liike. Englantilaisen mielestä Messi vaikuttaa väsyneeltä. Esimerkiksi välieräottelussa Hollantia vastaan Messiltä puuttuivat nopeat pystyjuoksut eikä hän koskenut palloon rangaistusalueella ennen rangaistuspotkukilpailua.

– Tietysti Hollanti laittoi miehen vartioimaan häntä niin kuin kaikki joukkueet tekevät, mutta hänen vartioimisensa oli todella helppoa. Hän ei juossut lainkaan sellaisia määriä kuin tavallisesti, Lineker sanoi.

– Tällä kaudella Barcelonan otteluja katsoessa ajattelin, että hän säästää itseään MM-kisoja varten, mutta hän ei selvästi ole ollut Brasiliassa hyvässä fyysisessä kunnossa.

TS-STT

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: