FBL-WC-2014-MATCH63-BRA-NED-FANS

Hollanti juhlii MM-pronssia – Brasilia kaatui 3-0

13.7.2014 - 2:31 Tagit:, , ,

Jalkapallon MM-pronssiottelusta ei tullut turnausisäntä Brasilialle tämän kaipaamaa lohdutusvoittoa. Hollanti oli vahvempi maalein 3–0.

Ottelun alku oli kuin suoraa jatkoa brassien välierästä alkaneelle painajaiselle. Vain pari minuuttia oli pelattu, kun algerialaiserotuomari Djamel Haimoudi osoitti pilkulle Thiago Silvan kaadettua läpiajossa olleen Arjen Robbenin. Robin van Persie laukoi rangaistuspotkusta yläkulmaan.

Toisen maalin teki 17. minuutilla Daley Blind. Hän sai tilaisuuden puoli-ilmaiseksi, kun brassipuolustus epäonnistui keskityspallon purkamisessa.

Brasilian peli oli vaisua, mutta se myös kärsi tuomariston virhevihellyksistä. Tv-hidastusten perusteella Hollannille olisi pitänyt rankkarin sijaan tuomita vapaapotku, joskin Silvalle olisi voinut antaa rikkeestä keltaisen sijaan punaisen kortin. Hollannin toista maalia taas edelsi paitsiolta vaikuttanut tilanne.

Toisella jaksolla Brasilian Oscar sai varoituksen sukeltamisesta, vaikka perusteet rangaistuspotkutuomiolle olivat olemassa. Lisäajalla Georginios Wijnaldum päätti brassien ponnettoman loppukirin laukomalla 3–0.

Hollanti ei ollut ennen tätä koskaan päättänyt MM-turnausta voittoon.

TS–STT

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: