Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Yhdysvaltojen uuteen sisällissotaan sijoittuvan elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään kaksi eri ikäistä naista: Kirsten Dunst näyttelee maailman kriisipesäkkeissä marinoitunutta kokenutta kuvajournalistia ja Cailee Spaeny keltanokkaa, joka haaveilee urasta sotakuvaajana.
Brittinäyttelijä Josh O’Connor (kesk.) esittää Italiaan asettunutta engelsmanni Arthuria, joka johtaa haudanryöstäjien sekalaista sakkia.
Uusien laiturien katokset alkavat valmistua.
Nasrin Ebrahim työskentelee omassa kauneusalan perheyrityksessä Turussa. Samanaikaisesti hän kamppailee väsymättä saadakseen lapsensa takaisin kotiin.
Alisha Weir tekee ylivoimaisen roolityön Abigailin lapsihirviönä.
Bianca Delbravo, Dilvin Asaad ja Safira Mossberg tekevät loistavat pääroolit suomalaisen Tuffi Filmsin tuottamassa elokuvassa.
Apulaispormestari Mirka Muukkonen (vas) perustelee 80 000 euron riittävyyttä muun muassa sillä, että osa Varhan 1,5 miljoonan euron säästöistä muodostuu päivätoiminnan henkilöstön työtehtävien uudelleenjärjestelystä.
1319 Postin työntekijää joutuu odottamaan muutosneuvotteluissa päätöstä irtisanomisista.
Tälle paratiisille halutaan lisää käyttäjiä.
Antti Kaikkonen otti torstaisella ehdokkuusilmoituksellaan heti ennakkosuosikin viitan keskustan puoluejohtajakisassa. Puheenjohtaja valitaan Jyväskylän puoluekokouksessa 14.-16. kesäkuuta.
ECCB-konferenssi järjestetään syyskuussa Logomossa. Viitekuva.
Teinipoikien huijariyrityksessä annettiin tuomio tämän viikon tiistaina.
Forssan tuotantolaitos vuonna 2022.
Salossa Myllyojankadulla teollisuusrakennus syttyi palamaan maanantaina iltapäivällä.
Sisäministeri Mari Rantanen kuvattuna tiedotustilaisuudessa torstaina.
Tullin takavarikoimat Subutexit oli pakattu seitsemän tabletin läpipainolevyihin.
Laulujoutsenessa uppoutuvat piraattispektaakkeliin Lilith (Sonja Silvander-Valo) sekä kertoja ja balladeeri (Niklas Häggblom).
Kesän 2024 tietyöt ovat alkaneet.
Jonne Rinne on tunnettu myös televisiosta Poliisit-sarjasta.
Mika Aaltolan odotetaan tänään ilmoittavan eurovaaliehdokkuudestaan.
Tupurin päiväkoti vaurioitui pahoin keskiviikkona syttyneessä tulipalossa.
Raision Ulpukka on yksi varsinaissuomalaisten suosima liikuntaedun käyttöpaikka.
Sisäministeri Mari Rantanen kertoi tiedotustilaisuudessa hallituksen esityksistä maahanmuuttoa koskevissa asioissa.
Naantalissa syttynyt turverekan palo saatiin ajoissa hallintaan.