TPS

TPS voitti Naisten liigan kärkiottelun

24.5.2017 - 21:34 Tagit:, , , , , , ,

Turun Palloseura nousi yksin Naisten jalkapalloliigan johtoon, kun se voitti Espoossa FC Hongan maalein 0-1. TPS pelasi vahvasti ja todella ansaitsee paikkansa sarjan ykkösenä. Kovin montaa maalipaikkaa kotijoukkueella ei ottelussa ollut. TPS:n puolustus pelasi tasapainoisesti ja melkein virheetöntä peliä, vaikka ottelun lopussa vimmaisesti tasoitusmaalia hakenut Honka pakottikin turkulaiset pariin virheeseen, mitkä eivät kuitenkaan kostautuneet maalien muodossa. TPS pelasikin maalivahti Inkeri Niemen johdolla kauden ensimmäisen nollapelinsä.

TPS:n voittomaalin viimeisteli toisella jaksolla 52. minuutilla Julia Tunturi. Hän sai pallon kentän vasemmalle laidalle ja lähetti roikkupallon Hongan maalinsuulle. Kuin ihmeen kaupalla pallo painui Hongan maalin takakulmaan ja TPS pääsi juhlimaan todella tärkeää vierasmaalia kärkiottelussa.

– Koitin keskittää, mutta sitten pallo menikin maaliin. Olin yllättynyt itsekin, niin kuin taisi olla vastustajan maalivahtikin, Julia Tunturi sanoi.

– Tosi hyvä fiilis on, sillä taistelimme hyvin ja pelasimme kauden ensimmäisen nollapelin, Tunturi jatkoi.

TPS:n kannalta lupaava asia on se, että kärkiottelu näytti, että joukkueessa on monet palaset kohdillaan. Hyökkäyspää pelaa aggressiivista ja ahnetta peliä, missä Hongan kaltainen huippujoukkuekin oli helisemässä. Keskikentällä homma oli myös hallussa. Eritysmaininta kuuluu antaa TPS:n Elli Pikkujämsälle, joka aiheutti Hongalle jatkuvasti harmaita hiuksia. Keskikenttäpelaaja nousi suoraviivaisesti pallon kanssa ylös, eikä Honka tuntunut millään saavan Pikkujämsän nousuja kuriin. Maukkaan voiton jälkeen TPS:n valmentajalla Sami Haltialla oli helppo myhäillä tyytyväisenä.

– Vahva esitys meiltä. Olen aivan hemmetin ylpeä pelaajista, että keräsivät näin hienosti itsensä heikon HJK-ottelun jälkeen, Sami Haltia sanoi.

Urheilutieto

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: