n14343

TPS taipui Pietarsaaressa

17.5.2014 - 20:45 Tagit:,

Tänään oli Jaron pävä, TPS:n valmentaja Mika Laurikainen onnitteli kotijoukkuetta. Turkulaiset ovat usein olleet pelillisesti alakynnessä Pohjanmaalla, mutta tapana on ollut viedä vähintään piste Pietarsaaresta.

Edellisen kerran lähdettiin Pietarsaaresta pisteittä lähes viisi vuotta sitten, tarkemmin syyskuussa 2009.

TPS:lla oli alla komea 2-0 voitto SJK:sta ja Jarolla 2-3 shokkitappio johdettuaan 2-0. Päivän kymymys kuului oliko TPS saanut lisää virtaa ja Jaro menettänyt itseluottamusta?

Vastaus tuli nopeasti. TPS oli koko 90-minuuttisen ottavana osapuolena, mutta onnistui uhrautuvan puolustustaistelun ansiosta pitämään pelin maalittomana lähes taukoon saakka.

Varsinkin TPS:n oikea sivusta onnistui Mikko Hyyrysen ja Igor Jovanovicin ansiosta tehokkaasti eliminioimaan Jaron laitapelaamisen. Toinen sivusta Jonas Emetin johdolla piti sen sijaan vieraat tatukoamatta varpaillaan.

Myös tilastot tukevat selkeösti Jaron paremmuuden. Laukaukset kirjattiin 7-1 Jaron hyväksi ja samoin numeroin kulmapotkut.

Tuo TPS:n ainokainen laukaus 0-0 tilanteessa olisi pienellä onnella voinut muuttaa pelin käsikijroituksen. TPS sai 11. minuutilla 16-rajan tuntumasta vapaapotkun, jonka Wayne Brown ja Igor Jovanovic juonivat. Pieni siirto sivuun ja Jovanovic tykitti maanuoliaisen, jonka Jesse Öst sylkäisi ulos. Juho Lehtonen haistoi tilanteen ja tyhjän maalin, mutta Jaro-kärki Shahdon Winchester ehti varpaankärjellä tuikkaamaan pallon kulmapotkuksi. Tuo kiperä tilanne jäi käytännössä TPS:n ainoaksi.

Jaro avasi maalihanat juuri ennen taukoa. Osuma kismitti mm. Lehtosta varoituksen arvioisesti. Tepsiläiset protestoivat kentän pienimmän miehen Fredrik Svanbäckin pallottaman miehen estämistä, kun hän koripallotermein “screenillä” esti Jovanovin pääsyn pallolle. Pallo poukkoili maalinedusruuhkassa Winchesterin päähän ja tauolle asteltiin 1-0 tilanteessa.

Reilun tunnin jälkeen tuli lopullinen niitti, kun argentiinalaisvahvistus Carlos Winchester harhautti ja 1aukoi 16-metrin takaa komeasti ohi Jukka Lehtovaaran.

– Molemmissa maaleissa oltiin pehmeitä. Olisivat olleet estetteävissä ja harmittaa erityisesti toinen maali, sillä olin juuri tekemässä tuplavaihdon, Laurikainen totesi.

Turkulaisten ylämäki jyrkkeni 70 minuutin kohdalla, kun toppari Alex De John pysäytti väärin ottein Winchesterin etenemisen. Tuomari Ville Nevalainen nosti turkulaisten harmiksi taskustaan punaisen ja ottelu oli taputeltu. Kova päätös Nevalaiselta.

Maalivahti Lehtovaara oli erittäin pettynyt.

– Oli paskaa läpi ottelun. Tuuli oli kyllä kova ja tekee syöttöpelin vaikeaksi. Jaro siihen kuitenkin pystyi. Jalkapallo on syöttöpeli ja meillä se oli huonoa. Missään vaiheessa ei saatiin peliä käyntiin, Lehtovaara tuskaili kysellen myös parin tuomarivirheen perään.

Koutsi Laurikainen otti tappion tyynemmin, samoin paluun vanhalle kotiareenalle.

– Ei jännittänyt, peli muiden joukossa. Me ollaan tehty kevään aikana edistysaskeleita, mutta tänään Jaro oli tosi hyvä. Ei vain pystytty parempaan, Laurikainen summasi.

Jaron käskyttäjä Eremenko suitsutti esitystä.

– Kauden ehjin 90-minuuttinen. Fantastinen esitys.

TPS:n kokoonpano 4-2-3-1: Lehtovaara – Jovanovic, Tenho (44. Rähmönen), De John, Starck – Hradecky (65. Agyiri), Brechtel – Hyyrynen, Brown, Lomski (65. Maluka) – Lehtonen

Turun Sanomat, Pietarsaari
LASSE GRANN

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: