Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Keski-iän ylittäneet naiset pärjäsivät työllisyysaste vertailussa paremmin kuin miehet.
Veeti Ingman on puhunut Hradeckyn voitosta kavereidensa kanssa.
Titta Keinänen on elänyt viime viikkoina liikkuvaista elämää, ja matkatavarat ovat kulkeneet mukana Espanjan, Suomen ja Islannin väliä. Asikkalan SM-kisojen jälkeen hän ehti käymään pikaisesti entisessä kotikaupungissaan Turussa.
Elsa Miochin perheen tukipiste on nyt vanhempien koti Turun Vasaramäessä. Kuvaukset on tehty Turun Lentokerhon ulkotiloissa.
Jos hallitus päättää kehysriihessä yleisen arvonlisäveron nostamisesta, lähes kaikkien tavaroiden ja palveluiden kuluttajahinta saattaa nousta. Kuvituskuva.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtama hallitus nuiji valtion juhlahuoneistossa Smolnassa Suomen velkaantuneen julkisen talouden sopeutussuunnitelman vuosiksi 2025–2028. Ohjelma sisältää kolmen miljardin euron verran leikkauksia ja veronkorotuksia.
Ympärivuorokautinen leikkaussalitoiminta päättyy Salon sairaalassa vuonna 2026. Kuvituskuva.
Pentti Hakala oli huolissaan siitä, että alv:n korotus vaikuttaisi häneen yksityisenä metsänmyyjänä.
Pääministeri Petteri Orpo vakuuttaa, että Länsiradan suunnitelmiin ei ole tehty muutoksia. Arkistokuva.
– Olen valtavan iloinen, innostunut sekä otettu saamastani luottamuksesta ja Turun Nuoren Teatterin uuden johtajan toimesta. Paluu kasvattiseuraan tuntuu mahtavalta, kertoo Kotilainen teatterin tiedotteessa.
Valtiovarainministeri Riikka Purra oli niukkasanainen saapuessaan tiistaina valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan.
Sosiaalitoimelle kuuluvien hätäpuheluiden taustalla vaikuttaa muun muassa lisääntynyt tietoisuus sosiaali- ja kriisipäivystyksen palveluista ja väestörakenteessa tapahtunut muutos, mutta myös monet muut yhteiskunnalliset ilmiöt, jotka voivat aiheuttaa akuutteja haasteita ja sosiaalisia hätätilanteita. Nykyään myös sosiaaliset hätätilanteet tunnistetaan yhä paremmin. Arkistokuva Turun hätäkeskuksesta.
Jessica Ålgars.
Tavaratalobisnes on ollut suurissa vaikeuksissa Saksassa jo pitkään. Arkistokuva.
Kiinteistönvälitysyhtiö Bo LKV:n toinen perustajapariskunta, Sirena (kuvassa kaksi vuotta sitten Naantalissa) ja Anssi Kiviranta perustivat uuden kiinteistönvälitysyhtiön Espanjaan vuonna 2022 ja nyt he ostivat Espanjassa ilmestyvän lehden.
Äitiyspakkauksen Satumetsä-kuvituksen on tehnyt. graafinen suunnittelija Heli Hyppönen.
Turun AMK on ensimmäinen suomalainen ammattikorkeakoulu, joka ottaa osaa Locked Shields -harjoitukseen.
Petri Kotwica kertoo käyneensä lapsena ja teininä paljon elokuvissa, mutta ei suinkaan haaveillut koskaan itse tekevänsä sellaisia. – Turussahan oli siihen aikaan viljalti elokuvateattereita. Yksi suurimmista kolahduksistani oli Dominossa näkemäni Kubrickin Hohto.
Vladislav Rynnyn omaisille epätietoisuus on raskasta, kertovat veljentytär Valeria Rynty (vas.) ja ex-vaimo Janna Rynty. Valeria Rynnyn käsissä on kuva Vladislav Rynnystä ja tämän lapsista noin viidentoista vuoden takaa.
Uusi kerrostalo rakennetaan valtion vanhan virastotalon taakse. Virastotalo puretaan samoihin aikoihin, kun kerrostalo valmistuu.