Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Kultaiset konfetit lentelivät, kun Hurrikaanin joukkue ja taustatiimi esittäytyivät.
Esa Mietolalle tärkeintä asemapalvelujen ja sijainnin sijaan on, että polkupyörä pääsee junan kyytiin. Esa Mietola
Vesilinnan rinteessä kaadetut puut ovat aiheuttaneet ihmetystä ohikulkijoissa.
Junaliikenne seisahtuu jo toukokuussa.
Saara-Sofia Sirénin johtama työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sai mietintönsä niin sanotusta lakkolaista valmiiksi perjantaina.
Turkuun suunnitellaan 12 uutta päiväkotia tällä vuosikymmenellä.
Lotta Paija ja Kalle Koivunen leikkivät lapsensa Lilon kanssa paljon siten, mikä tulee kummallekin luonnostaan. 1-vuotiaana suosikkeja ovat toiminnalliset puuhat sekä kuvakirjojen selailu.
Ilmanpaineet on hyvä tarkistaa vähintään kerran kuukaudessa. Vajaapaine nostaa kulutusta ja vanhentaa renkaan ennen aikojaan.
Arto Lehkamon jännäri vie Santeri Kinnusta kohti hengenvaaraa.
Veikko Vallin (vas.), Vilhelm Junnila, Mauri Peltokangas ja Sebastian Tynkkynen kuuluvat Perussuomalaisten ehdokkaiden kärkikaartiin.
Kuvan tilanne ei välttämättä näytä siltä, että Jean Botué on iskemässä yhdellä kosketuksella Interin johtomaalia, mutta niin vain kävi. Burkinafasolainen ohjasi kierrepotkulla pallon vasempaan kulmaan oikealla jalkapohjallaan.
Paraikaa on parsan paras aika. Sen kanssa kannattanee kuitenkin olla varovainen.
Civil War on kakofoniaa, hysteriaa ja dokumentaarisuuden jäljitelmää.
Oikeuden mukaan Paqpan olisi pitänyt ymmärtää varsin merkittävän liiketoimintansa olevan verovelvollista.
Poliisi otti onnettomuuspaikalla useita kuvia heti tapahtumien jälkeen. Kuva on poliisin esitutkintapöytäkirjasta.
Rantaradalla tapahtui henkilövahinko perjantaina iltapäivällä. Arkistokuva.
Poliisihallituksen poliisijohtaja Sanna Heikinheimo ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen muodostavat Suomen poliisin kärkikaksikon. Heikinheimo on vahvin ehdokas Kolehmaisen seuraajaksi.
Testamenttivaroilla tuetaan matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan lahjakkaita opiskelijoita sekä Johanna Ivaskan johtamaa syöpätutkimusta.