Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Painija Arvi Savolainen (vas.) on Pariisin olympialaisten ainoa suomalaismitalisti, mikäli analyysiyhtiö Gracenoten tuore ennuste toteutuu.
Turun Lyseo valmistui vuonna 1994 ja se puretaan nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeen.
Sähkön hinnat nousivat 2022, mutta maksuhäiriöitä kertyy yhä, vaikka hinnat ovat jo laskeneet.
Lukas Hradeckyn nimeä kantava kenttä sijaitsee Runosmäessä. Virallisia avajaisia vieteään 3. kesäkuuta.
Kierrätyshakkeen käsittelyjärjestelmä koostuu vastaanotosta, seulonnasta, varastoinnista ja biopolttoaineen syötöstä kattilasiiloon. Havainnekuva.
Maanantaina esitettävän väitöskirjan alana on kansainvälinen oikeus. Viitekuva.
Lehmusvalkamassa järjestettävät päivätanssit ovat monelle viikon kohokohta. Maaliskuussa tanssilattialla pyörähdelleet Maire ja Raimo Kulmanen (vasemmalla) kertoivat  käyneensä Lehmusvalkamassa tanssimassa jo noin 15 vuoden ajan.
Alustava konseptikuva Rakkauskirjeitä merelle-teoksesta Kesäkadulla. Miltei neljän metrin korkuinen teos koostuu kierrätysmateriaaleista ja turkulaisten merellisistä rakkaudentunnustuksista.
Moottoripyöräonnettomuuksissa valtaosa kuskeista ajaa merkittävää ylinopeutta.
T-sairaalan alueelle tulee lisärakennuksen rakentamisen vuoksi poikkeusjärjestelyjä keväällä muun muassa liikenteen ohjaukseen, sairaalaan asiakaspaikoitukseen ja taksiliikenteeseen liittyen. Sairaala-alue tulee olemaan ruuhkainen.
Brittilistan kärkeen ponkaissut The Libertines saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen.
– Saan energiaa, kun teen elämässäni asioita, joita rakastan, toteaa Iina Kuustonen.
Arkistokuva minkistä.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus kertoi tiistaina kolmen miljardin euron veronkiristyksistä ja leikkauksista. Yritystuet jäivät leikkurin ulkopuolelle, kuten niin monella aiemmallakin hallituksella.
Viking Grace.
TPS:n A-nuorten kolmas peräkkäinen SM-mitali oli hyvä osoitus Palloseuran juniorimyllyn toimivuudesta.
Ruuan hinta koskettaa liki jokaista. Yhä useampi suomalainen on viime vuosina pitänyt hintaa ykköskriteerinä kaupassa.