Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Liedossa syntyneen Maija Tammen palkittu valokuvataidekirja yhdistää runollisia ja tieteellisiä kuvia.
Mediatutkimuksen opiskelijat Aino Hyvönen (vas.), Milla Mäki-Tammela ja Iiris Grönroos enteilevät asumistukimuutoksen hankaloittavan erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvien opiskelijoiden asemaa, sillä asumismenot ovat siellä Turkua korkeampia. Myös asumislisän mahdollinen sitominen opintosuorituksiin herätti heissä kysymyksiä kesäaikaisen toimeentulon järjestämisestä, mikäli kesätöitä ei ole.
Katri Söderlund johtaa sukkayritystä, joka haluaa pitää tuotannon kotimaassa.
Lotta Paija ja Kalle Koivunen leikkivät lapsensa Lilon kanssa paljon siten, mikä tulee kummallekin luonnostaan. 1-vuotiaana suosikkeja ovat toiminnalliset puuhat sekä kuvakirjojen selailu.
Kosteikon avulla Ruissalossa sijaitseva peltoalue ennallistetaan harvinaiseksi suoluontotyypiksi.
Tiina Salo on johtanut Raision kirjasto- ja kulttuuritointa vuodesta 2001. Arkistokuva on vuodelta 2008.
Martta Vasama (vas.), Ellen Kaunisto ja Saara Sykkö ovat odottaneet MM-kisoja kuumeisesti koko alkuvuoden. Smash-seuran kotisalissa kolmikko näytti, että hypyt sujuvat synkronoidusti pienelläkin alkulämmöllä.
Linnanfältin yhtenäinen ilme oli kiinteistökehittäjänä työskentelevän Isabella Palman mieleen. Vieressä Niina Fu.
Tommi Saarisen ura Arkta Turku Oy:n toimitusjohtaja kesti vajaat kaksi vuotta.
Gentlemen, start your engines! Lähes Daytona 500:n tunnelmaa on aistittavissa Varvintorin yllä, kun tuhannet polkuautohevosvoimat pääsevät valloilleen ensimmäisen alkuerän käynnistyessä.
Finnlinesin laivoja mainostetaan "zero emissions in port" -sloganilla, mutta mustaa savua tupruaa satamassakin ollessa piipusta.