a tps-inter3

Inter yrittää säilyttää kakkossijansa TPS:n kultajuhlissa

22.9.2017 - 5:13 Tagit:, , , , , , , , , ,

Rakkaat viholliset TPS ja Inter juoksevat viheriölle hyvin erilaisista lähtökohdista sunnuntaina Urheilupuiston yläkentällä pelattavaan A-nuorten SM-sarjan päätösotteluun.

TPS nimittäin varmisti jo kolmannen peräkkäisen 20-vuotiaiden mestaruutensa viikko sitten, kun turkulaiset murskasivat vieraskentällä SJK-Akatemian maalein 7-1. Tepsi voikin lähteä derbyyn paineettomasti, kun ottelun jälkeen edessä ovat joka tapauksessa mestaruusjuhlat.

-Vaikka mestaruus ratkesi, ei Interiä vastaan tarvitse etsiä motivaatiota. Haluamme tietenkin päättää kauden voittoon ja näyttää että olemme ikäluokan ykkösjoukkue kaupungissa, TPS:n päävalmentaja Joonas Laurikainen sanoo.

TPS on pelannut vahvan loppukauden, sillä edellisestä kuudesta ottelustaan se on kirjannut pelkkiä voittoja.

-Oikeastaan koko kausi on sujunut tuloksellisesti hienosti, lukuun ottamatta keskikesän notkahdusta, jolloin hävisimme kolmesti peräkkäin, Laurikainen kertaa.

Interillä puolestaan olisi ollut mahdollisuus siirtää mestaruustaiston ratkaisu päätöspeliin, mutta sunnuntain karvas kotitappio HIFK:lle maalein 1-2 tarkoitti sitä, että ykkössija karkasi paikallisvastustajalle. Samalla helsinkiläiset nousivat sinimustien kanssa tasapisteisiin. Molemmat ovat jääneet palloseurasta viiden pisteen päähän.

a tps-inter2

-Pelaajat ottivat HIFK-tappion todella raskaasti, sillä olisimme todellakin halunneet taistella mestaruudesta päätöspelissä, Interin päävalmentaja David Moore sanoo.

HIFK pelaa viimeisen ottelunsa kotikentällään kahdeksannella sijalla majailevaa vantaalaista yhdistelmäjoukkuetta PK-35/VJK:ta vastaan.

-Totta kai haluamme päättää kauden voittoon, jolla kakkossija varmistuisi. Motivaatiota löytyy varmasti kun vastassa on vieläpä TPS, Moore jatkaa.

Inter lähtee päätöspeliinsä ilman loukkaantumishuolia. Sairastelut saattavat kuitenkin sotkea pelikuvioita.

-Tässä on flunssakausi meneillään, ja vielä alkuviikosta moni pelaajamme oli sairaana. On vielä vaikea sanoa, joutuuko joku jättämään ottelun väliin, Moore kertoo.

Tilastojen valossa sunnuntain derbyssä kohtaavat sarjan tehokkaimmat hyökkäykset ja tiiviimmät puolustukset. TPS on mättänyt 17 ottelussaan peräti 53 maalia ja päästänyt 21. Interillä vastaavat lukemat ovat 45-18.

TPS:n kärkipelaaja Mauro Severino on tykittänyt joukkueelleen 22 osumaa, jolla irronnee SM-sarjan maalikuninkuus. Maalipörssin kakkosena on Interin Jani Luoma, joka on maalannut 18 kertaa.

TPS ja Inter kohtasivat edellisen kerran kesäkuun lopulla. Silloin TPS voitti 1-0 Anton Lindqvistin maalilla.

A-nuorten SM-sarjan päätöspeli TPS-Inter Urheilupuiston yläkentällä sunnuntaina kello 13.

a tps-inter

JOONAS JUSSILA
KUVAT: MIKAEL RYDENFELT

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: