Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Ruotsalainen sarjakuvataiteilija Anneli Furmark pohtii käännekohtaa elämänvaiheessa, jossa kaikki tuntuu valmiiksi pedatulta.
Munx Gregorianan ohjelmisto painottuu keskiaikaiseen vokaalimusiikkiin.
Jalkapallon MM-kilpailut olivat 2018 Venäjälle myös vakoilutekniikan koelaboratorio.
Kissa on Turun eläinhoitolan yleisin vieras. Arkistokuva.
Sekä kiirastorstaina että pääsiäisviikonlopun sunnuntaina saadaan Turussa Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan nauttia auringosta ja yli kymmenen asteen plusasteista.
Eläkeläiset saapuvat pienen tauon jälkeen riehaannuttamaan turkulaisia. Kuvassa bändi työn touhussa DBTL-festivaalilla kesällä 2010.
Poliisi ohjeistaa nettikauppoja hieroessa kiinnittämään huomiota tuotteen hintaan. Huijari myy usein samaa tuotetta halvemmalla kuin muut.
Ugissa työskentelee 1200 henkilöä. Autotehtaalla on ollut irtisanomisia ja lomautuksia useina vuosina.
Windows95manin ohjelmassa on euroviisujen jälkeen muun muassa keikka Kesärauhassa.
Kiinan seuraavaa viisivuotissuunnitelmaa odotetaan julkistettavaksi. Tammikuussa Kiinan presidentti Xi Jinping piti puhetta kommunistisen puolueen istunnossa Pekingissä.
Lajitteluasemien kävijämäärät kasvavat talvikaudesta kesäkaudelle tultaessa keskimäärin 67 prosenttia.
Retkiluistelijat kohtasivat hätkähdyttävän näyn, kun auton renkaan jäljet johtivat avantoon. Pinnalla kellui erilaisia tavaroita. Arkistokuva.
Ammattiyhdistysliikkeen organisoimat mielenosoittajat kansoittivat Helsingin Senaatintorin helmikuun alussa.
Räpälän arkeologisissa kaivauksissa keskitytään jokirannan kivipaasien ympäristöön. Arkeologi Jaana Riikonen korostaa, että paikallisten osallisuus kaivauksille on tärkeää.
Nyt kehitettävällä alueella toimi vuosina 1977–2022 suosittu lounaspaikka Kallun grilli.
Tuomo Karhu
Sami Mäkinen on joutunut lakon vuoksi tinkimään arvoistaan, kun hänen tavallisesti suosimansa polttoaine on ollut tietyiltä asemilta loppu.
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk) vastustaa Länsirata -hanketta.
Jyri Häkämiehen mielestä näyttää siltä, että SAK:n lakkotoimet syventävät velkaongelmaa.