bujar ahmeti

Ei mikä tahansa futispeli

31.8.2016 - 21:14 Tagit:, , , , , , , , , , ,

Suomen ja Kosovon välinen MM-karsintapeli houkuttelee maanantaina täpötäydelle Kupittaan jalkapallostadionille tuhansia vierasjoukkueen kannattajia.

Turkulaistuneelle kosovolaiselle Bujar Ahmetille synnyinmaan historian ensimmäisen kilpailullisen ottelun näkeminen omassa kotikaupungissa on kuin lottovoitto.

Kun Bujar Ahmeti, 25, kuuli alkukesällä Kosovon liittymisestä Suomen MM-karsintalohkoon, piti hänen varmistaa tieto useampaan kertaan.

– Asiat etenivät loppukeväällä todella nopeasti. Jo Kosovon hyväksyminen Fifan täysjäseneksi oli hieno yllätys, ja kun sitten parin viikon päästä tuli tieto siitä, että maan ensimmäinen karsintapeli pelataan omassa kotikaupungissani Suomea vastaan, ei sitä aluksi edes uskonut todeksi, ÅIFK:n edustuksessa Kolmosessa pelaava Ahmeti fiilistelee Kupittaan jalkapallostadionilla.

Ahmeti hankki lippunsa maanantai-iltana pelattavaan karsintapeliin heti, kuten tekivät myös sadat muut Suomessa asuvat kosovolaiset. Todennäköisesti uunituore futismaa pelaakin Turussa kuin kotikentällään.

– Olen kuullut että Ruotsistakin olisi tulossa 2 000–3 000 kosovolaiskatsojaa. Olin muutama vuosi sitten Oslossa katsomassa EM-karsintapelin Norja–Albania, ja voin väittää että norjalaiset olivat loppuunmyydyssä katsomossa selvänä vähemmistönä, Ahmeti kertoo.

Kosovon maajoukkue julkistettiin vasta tiistaina, eikä uuden maajoukkueen lähtötilanne ole helppo Huuhkajia vastaan, sillä joukkueessa on runsaasti ensikertalaisia. Tilanne on Ahmetillekin erikoinen, kun vastassa ovat rakas synnyinmaa sekä Suomi, jossa hän on asunut vuodesta 2000 saakka.

– Kannatan kyllä Kosovoa, mutta olen melko varma että Suomi tulee pelin kuitenkin voittamaan, Suomen kansalainen muotoilee.

Vuonna 2008 yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen Serbiasta antaneen Kosovon mukaantulo MM-karsintohin varmistui pikavauhtia loppukeväällä, ja on edelleen kysymysmerkki millaisia vahvistuksia maa tulee tulevaisuudessa saamaan. Ylipäätään Kosovon liittymistä jalkapalloperheeseen voi pitää yllätyksenä, sillä toistaiseksi valtion on tunnustanut ”vain” 109 YK:n jäsenvaltiota. Poliittisten jännitteiden vuoksi Kosovo ei tule vielä pitkään aikaan pelaamaan esimerkiksi Serbiaa ja Bosnia-Hertsegovinaa vastaan, sillä serbit eivät tunnusta Kosovon valtiota.

– Luulen että Kosovolle nämä karsinnat ovat hyvä näyteikkuna eurooppalaiseen jalkapalloon. En usko, että mitään suurta menestystä on vielä odotettavissa, Ahmeti miettii.

Kosovon albaaneja pelaa monissa eurooppalaisissa maajoukkueissa. Tunnettuja nimiä ovat esimerkiksi Sveitsin maajoukkueessa pelaavat Xherdan Shaqiri, Valon Behrami ja Granit Xhaka. Suomalaistuneita kosovolaisia puolestaan ovat kaikkien tuntemat Hetemaj´n ja Kuqin veljekset, sekä esimerkiksi Erfan Zeneli. Viikko sitten keskustelua herätti Perparim Hetemaj´n ilmoitus jättää Kosovo-peli väliin.

– Ymmärrän Perpan ratkaisun täysin ja olisin luultavasti itsekin päätynyt samaan. Ei maajoukkueessa voi pelata, mikäli sydän ei ole täysillä mukana, Ahmeti miettii.

Vähintään kerran vuodessa Kosovoon matkustava Ahmeti saattaa hyvinkin seurata stadionilla myös tasan vuoden päästä pelattavan Kosovo-Suomi- ottelun. Pelataanhan se todennäköisesti miehen synnyinkaupungissa Pristinassa.

– Kosovolaisille oma maajoukkue on tietenkin valtavan iso asia, eikä sen merkitystä vielä täysin edes ymmärrä. Tunnelma Kosovossa on tietysti vieläkin upeampi, mitä se tulee olemaan täällä, sillä kosovolaiset ovat todella jalkapallohullua kansaa.

Suomi–Kosovo Kupittaan jalkapallostadionilla maanantaina 5.9. kello 21.45.

Kaupunki täynnä kosovolaisfutaajia

Kosovolaiset ovat todellista futiskansaa. Se selviää jo tutustumalla turkulaisten alasarjajoukkueiden pelaajalistoihin.

– Turussa on varmasti kymmeniä kosovolaistaustaisia jalkapalloilijoita. Niitä löytyy melkein joka joukkueesta. Ja nyt myös Inter on varsin kosovolainen, Bujar Ahmeti miettii.

Ahmetin oman futisuran tähtihetki osui kauden 2014 Liigacupiin, kun hän teki kahdessa ottelussa kolme maalia Interin verkkoon pelatessaan TPS:n riveissä. Kun sopimusta TPS:n kanssa ei kuitenkaan syntynyt, ripusti hän nappikset naulaan yli vuodeksi.

– Monet kosovolaiset tähtäävät ammattilaisiksi, itse olen kuitenkin ne unelmat jo haudannut, hän kertoo.

Paitsi futiksessa, myös futsalin puolella kosovolaispelaajat ovat vahvasti edustettuna. Viime vuonna ykkösdivarissa pelasi turkulainen KF Kosova, jonka kaikki pelaajat olivat Kosovon albaaneja.

Joukkueessa oli mukana myös Ahmeti.

– Me viihdymme hyvin toistemme seurassa, sillä kaikilla on samanlainen tausta maahanmuuttajina. Tällä kaudella pelaamme 2-divarissa, sillä pitkät pelimatkat ympäri Suomea olivat monelle kaverille liikaa, hän miettii.

Vielä tuhat lippua jäljellä

Vastoin yleistä luuloa MM-karsinnat aloittavaan Suomi–Kosovo-otteluun on edelleen saatavissa lippuja.

– Palloliiton ja Kosovon liiton varaamasta kiintiöstä on vapautunut myyntiin noin 1 000 lippua ympäri stadionia. Ottelu ei siis ole vielä loppuunmyyty, mutta uskomme että loputkin liput menevät kaupaksi tämän viikon aikana, stadionmanageri Carita Varjonen kertoo.

Kupittaan jalkapallostadionin kapasiteetti maanantain myöhäisillan ottelussa on 8 072 katsojaa, sillä seisomapaikat eivät ole ottelussa käytössä.

– Kosovolaisia kannattajia on tulossa paikalle yllättävän paljon. He ovat varanneet lippunsa jo hyvissä ajoin. Aitiot ja VIP-liput myytiin loppuun puolestaan viidessä päivässä, Varjonen tietää.

Kosovon maajoukkue Suomi-otteluun

Kosovon joukkue miesten MM-karsintaotteluun Suomea vastaan 5. syyskuuta Turussa:

Maalivahdit: Samir Ujkani*, Flamur Neziri, Granit Kolshi.

Puolustajat: Fanol Perdedaj, Avni Pepa, Enis Alushi*, Amir Rrahmani*, Leart Paqarada, Bajram Jashanica, Alban Pnishi, Ardian Ismajli, Benjamin Kololli.

Keskikenttämiehet: Bernard Berisha, Hekuran Kryeziu, Alban Meha*, Valon Berisha*, Besar Halimi, Valmir Sylejmani, Herolind Shala*, Sinan Bytyqi*, Eroll Zejnullahu.

Hyökkääjät: Bersant Celina, Milot Rashica*, Vedat Muriqi*, Albert Bunjaku*.

*=odottaa vielä lopullista edustusoikeuden vahvistusta kansainväliseltä jalkapalloliitolta Fifalta.

Joonas Jussila
Kuva: Mikael Rydenfelt

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: