Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Verkkokaupassa myydään nikotiinipusseja F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen nimellä ja kilpailunumerolla 77. Bottas on Instagram-tilillään linkittänyt nikotiinipussibrändin profiilikuvaansa.
Mistolan Lasiset Linnut pitää ryhmänä yhtä, mutta kurottaa musiikillisesti moneen suuntaan suomirockin kauniisiin, kaihoisiin ja ankariinkin maisemiin.
Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen pitää tärkeänä, että suomalainen komissaari saisi tehtävän, jossa vaikutetaan Euroopan unionin kilpailukykyyn ja lainsäädäntöön.
Kuvituskuva.
–Kylmää, mutta ihanaa. Vähän kuin olisi kohmeessa, kaarinalainen Tiina Peippo (2. vas.) totesi altaaseen päästyään. Hän oli tullut maauimalaan yhdessä pirteän kaveriporukan kera. Kari Korjus (vas.), Marjo Lilja (3. vas.), Salla Kiuru, Valtteri Heinonen ja porukan oma valmentaja Tii-Anna Vanhanen vakuuttivat, että uintitreenin nimi on monipuolisuus. Uinti aloitettiin harjoittelemalla potkuja. Suunnitelmissa oli myös päättää uintiaamu yhteisellä aamiaisella.
Viimeistään koronapandemia herätti Euroopan unionin siihen, että Eurooppa tarvitsee vahvempaa yhteistyötä myös terveyden alalla sekä jäsenmaiden välillä että globaalisti, sanoo kirjoittaja.
Pätkä Itäistä Rantakatua suljetaan autoilta kuukaudeksi. Kävelijät ja pyöräilijät pääsevät ohittamaan työmaan.
Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tiistaina Caribian laajennuksen ja ympäröivän rakentamisen kaavan tavoitteet.
Vapunaattona 77-vuotiaana kuolleen Paul Austerin viimeiseksi jäänyt teos pohtii vanhenemisen problematiikkaa ja rakkauden olemusta.
Essi Ilmanen uskoo Pöytyän taistelevan nappionnistumisella paikasta kymmenen parhaan joukossa.
Onnettomuus tapahtui Naantalissa Särkänsalmen sillalla.
Tuton puheenjohtaja Tuomas Haanpää vakuuttaa, että Tuto on täyttänyt mestislisenssiin vaaditut lisäehdot. Joukkueen päävalmentaja Jonne Virtasen mukaan joukkue voisi aloittaa kauden vaikka heti.
Turun varhaiskasvatuksessa on varhaiskasvatuslain uudistuksesta alkaen kokeiltu erilaisia toimintatapoja järjestää lapsille entistä parempaa tukea.
Luonnon lisäksi Jaakko Ruola on tallentanut kamerallaan laajemminkin saaristolaiskulttuuria. – Saaristolaiskulttuuri on erittäin rikas ja mielenkiintoinen. Se on historiaa, mutta myös tätä päivää. Saaristossa on aivan uskomattoman hienoja tapahtumia ja koko ajan luodaan myös uutta kulttuuria.
Turun punavihreä enemmistö vastustaa Suomen hallituksen aikeita leikata maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta.
Autot häädetään pois, kun kaupungintalon pihapiiriä kohennetaan.
Moni urakoi, siivoaa ja rakentaa keväisin kotona ja puutarhassa. Lopputuloksena on paljon erilaista jätettä, josta on hyvä päästä eroon nopeasti.
Henry Toivari on taas Sdp:n valtuutettu.
Arkistokuvassa Tarja Cronberg puhujavieraana Ukrainan tilannetta käsitelleessä seminaarissa Turussa 2014.
Ampuminen tapahtui ulkoalueella Turun Hepokullassa. Poliisi tavoitti osallisena olleet henkilöt Tampereen valtatien ja Vahdontien risteyksessä olevalta linja-autopysäkiltä.