FBL EURO 2016 MATCH7 GER UKR

Arsenal hankkimassa Mustafin ja Perezin suurilla summilla

27.8.2016 - 12:00 Tagit:, , ,

Brittimedian mukaan saksalaispuolustaja Shkodran Mustafi ja espanjalaishyökkääjä Lucas Perez siirtyvät suurella todennäköisyydellä Arsenaliin. Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaava Arsenal maksaa Guardianin mukaan kaksikosta yhteensä 52 miljoonaa puntaa eli hieman yli 60 miljoonaa euroa.

Arsenalin päävalmentaja Arsene Wenger on vahvistanut, että seura täydentää joukkuettaan ennen siirtoajan sulkeutumista 99 prosentin todennäköisyydellä.

Keskuspuolustaja Mustafi edustaa Espanjan liigassa pelaavaa Valenciaa. Saksan maajoukkueessa hän on ollut mukana muun muassa vuoden 2014 MM-kisoissa ja tämän kesän EM-turnauksessa.

Mustafin siirtosummaksi on arvioitu noin 35 miljoonaa puntaa eli hieman yli 40 miljoonaa euroa. Perez puolestaan siirtynee Deportivo La Corunasta noin 17 miljoonalla punnalla.

TS-STT

Kirjoittaja: tsfutis
Jaa: