Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Linnanfältin yhtenäinen ilme oli kiinteistökehittäjänä työskentelevän Isabella Palman mieleen. Vieressä Niina Fu.
Martta Vasama (vas.), Ellen Kaunisto ja Saara Sykkö ovat odottaneet MM-kisoja kuumeisesti koko alkuvuoden. Smash-seuran kotisalissa kolmikko näytti, että hypyt sujuvat synkronoidusti pienelläkin alkulämmöllä.
Dokumentti kertoo Pentti-Oskari Kankaan Seitsemästä seinähullusta veljestä.
Tommi Saarisen ura Arkta Turku Oy:n toimitusjohtaja kesti vajaat kaksi vuotta.
Ministeri Lulu Ranne ei raottanut vielä, onko E18-tien remonttirahat luvassa toukokuun lisätalousarviossa.
Gentlemen, start your engines! Lähes Daytona 500:n tunnelmaa on aistittavissa Varvintorin yllä, kun tuhannet polkuautohevosvoimat pääsevät valloilleen ensimmäisen alkuerän käynnistyessä.
Maksuttomien oppimateriaalien muuttuminen maksulliseksi kesken opiskelujen vaikuttaa erityisesti tietokoneisiin ja sähköisiin oppimateriaaleihin.
Finnlinesin laivoja mainostetaan "zero emissions in port" -sloganilla, mutta mustaa savua tupruaa satamassakin ollessa piipusta.
Yhdysvaltojen uuteen sisällissotaan sijoittuvan elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään kaksi eri ikäistä naista: Kirsten Dunst näyttelee maailman kriisipesäkkeissä marinoitunutta kokenutta kuvajournalistia ja Cailee Spaeny keltanokkaa, joka haaveilee urasta sotakuvaajana.
Brittinäyttelijä Josh O’Connor (kesk.) esittää Italiaan asettunutta engelsmanni Arthuria, joka johtaa haudanryöstäjien sekalaista sakkia.
Uusien laiturien katokset alkavat valmistua.
Nasrin Ebrahim työskentelee omassa kauneusalan perheyrityksessä Turussa. Samanaikaisesti hän kamppailee väsymättä saadakseen lapsensa takaisin kotiin.
Alisha Weir tekee ylivoimaisen roolityön Abigailin lapsihirviönä.
Bianca Delbravo, Dilvin Asaad ja Safira Mossberg tekevät loistavat pääroolit suomalaisen Tuffi Filmsin tuottamassa elokuvassa.
Apulaispormestari Mirka Muukkonen (vas) perustelee 80 000 euron riittävyyttä muun muassa sillä, että osa Varhan 1,5 miljoonan euron säästöistä muodostuu päivätoiminnan henkilöstön työtehtävien uudelleenjärjestelystä.
1319 Postin työntekijää joutuu odottamaan muutosneuvotteluissa päätöstä irtisanomisista.
Tälle paratiisille halutaan lisää käyttäjiä.
Antti Kaikkonen otti torstaisella ehdokkuusilmoituksellaan heti ennakkosuosikin viitan keskustan puoluejohtajakisassa. Puheenjohtaja valitaan Jyväskylän puoluekokouksessa 14.-16. kesäkuuta.
ECCB-konferenssi järjestetään syyskuussa Logomossa. Viitekuva.