Welling

Peraltan jälkeen Interin isoin kohuhankinta

17.1.2017 - 16:32

On makukysymys, kuka on Suomen liigaan hankittu kautta aikain nimekkäin ulkomaalaispelaaja, mutta Interin kanssa vuoden sopimuksen tehnyt Julien Faubert, 33, on takuuvarmasti yksi meritoituneimmista pelaajista, joita täällä Pohjolan perukoilla on nähty.

Ennen Faubertia Interin kaikkein tarunhohtoisin ulkomaalaisvärväys oli argentiinalainen Raul Peralta, joka oli pelannut ennen Turkuun tuloaan muun muassa Diego Maradonan kanssa Boca Juniorsissa. Interin kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistus on tietysti silti ollut hollantilainen Jos Hooveild, mutta hän saapui Turkuun tuntemattomana pelaajana Itävallan divarin Kapfenberger SV:stä.

Tuolloin 30-vuotiaan Raul Peraltan visiitti Turussa vuonna 2000 päättyi kesken kauden loukkaantumiseen, mutta Faubert toivottavasti pysyy ehjänä. Moni tietysti epäilee, että Faubert ei pelaisi Suomessa, jos hänen taustoissaan ei olisi jotain epäselvää. Hän kuitenkin itse vannoo olevansa täysin ehjä jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Faubertin saamista Interiin selittävätkin pitkälti päävalmentaja Shefki Kuqin hyvät suhteet. Vielä Hongassa ja PK-35:ssa Kuqin mahdollisuudet värvätä nimekkäitä vahvistuksia olivat hyvin rajalliset, mutta Interissä Kuqilla on paljon paremmat taloudelliset edellytykset panostaa laadukkaisiin pelaajahankintoihin.

Kuqi kuitenkin korostaa, että Suomen liigassa on pelannut kalliimminkin palkattuja pelaajia kuin Julien Faubert. Joka tapauksessa Interin pelaajista ainakin Guy Gnabouyou osaa iloita Faubertin värväyksestä, sillä hänellä on nyt taas ranskankielinen puhekaveri joukkueessa.

Kirjoittaja: Jari Welling
Jaa: