Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Ulkoministeri Elina Valtonen hakee Suomelle uudenlaista reipasta roolia demokratiaa ja oikeusvaltiota kohti ponnistelevien maiden ja niiden ihmisten vahvana kannustajana. Valtonen sanoo, että esimerkiksi valkovenäläisten ihmisten halu kohti aitoa itsenäisyyttä ja vapautta on uusi Helsingin henki.
Teollisuusliitto julisti vuorokauden mittaisia työnseisahduksia.
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy toistamiseen.
Koulukadun sillan purkutyöt marraskuussa 2023.
Patricio Apablaza johtaa Turussa lastareiden ja dumppereiden valmistusta ja tuotekehitystä.
Turkuhalli isännöi syyskuussa 2026 toista kertaa agilityn MM-kisoja. Edellisten MM-kisojen 2019 arkistokuvassa suomenpystykorva Obeliks, jota ohjasi venäläinen Angelina Katutis.
Pääsiäiseksi Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan saapuu kaneja Sakuran kanilasta, Luostarinmäellä nähdään Ovodecorin pääsiäismunia ja Seikkailupuistossa noita Seitikki (Maija Westerholm) johtaa kulkuetta.
Salaattilauta on kevään kauneimpia trendejä. Samalle tarjottimelle oman maun mukaan kerätty runsas valikoima kauden raaka-aineita houkuttelee vaikkapa brunssille.
Arkistokuva.
Tipi ja Elina Patrakka tekevät kelpo roolit.
Intohimo peleihin paistaa kauas Saku Elorannasta. Se on keskeinen fyysisen peliliikkeen kilpailuvaltti aikana, jolloin videopelit myydään netistä ladattavina, ja kotimaiset ja ulkomaiset verkkokaupat kuljettavat pelejä suoraan kotiovelle.
Patrick Modianon  tuotanto käsittää romaanien lisäksi elokuvakäsikirjoituksia, laulunsanoituksia ja esseitä.
Mari Ihamäki on miettinyt asunnon vaihtoa, mutta arvelee, että nykyistä halvempaa vuokrakolmiota on Turusta vaikea löytää.
Taalintehtaalla louhitaan ja ruopataan merenpohjaa laiturin rakenteiden ja yhteysalusliikenteen tarvitsemien syvyyksien mukaisesti. Työmaalla tehdään myös kalliolouhintaa ja räjäytysten aikana liikennettä pysäytetään Rantatiellä tarvittaessa. Arkistokuva Taalintehtaan satamasta.
Niko Kytösaho sai tarpeekseen Suomen mäkihyppymaajoukkueen toiminnasta. Siksi hän valmistautuu tulevaan kauteen itsenäisesti uuden valmentajansa Pekka Kytösahon opastuksella.
Faron Pharmaceuticalsin toimitusjohtaja Markku Jalkanen.
Asukasbudjetissa voi huhtikuun aikana äänestää esimerkiksi ulkokuntolaitteita Tilhen kentän viereen tai Pääskyvuorenrinteeseen.
Kyseessä on presidentti Alexander Stubbin ensimmäinen valtiovierailu.
Helsingin Ilmalassa sijaitseva Helsinki-halli on ollut autiona vuoden 2022 keväästä lähtien.
Kuninkaantien muusikoiden 13-päinen vokaaliensemble esitti keskiviikkona Tuomiokirkossa harvinaisen passion.
Turun yliopiston suosituin hakukohde oli jälleen Turun kampuksen kauppatieteet.