Etusivu – Turun Sanomat

Olitko paikalla?

Lähetä uutisvinkki, kuva tai video

Whatsapilla tai sähköpostilla

Esa Mietolalle tärkeintä asemapalvelujen ja sijainnin sijaan on, että polkupyörä pääsee junan kyytiin. Esa Mietola
Civil War on kakofoniaa, hysteriaa ja dokumentaarisuuden jäljitelmää.
Vesilinnan rinteessä kaadetut puut ovat aiheuttaneet ihmetystä ohikulkijoissa.
Junaliikenne seisahtuu jo toukokuussa.
Saara-Sofia Sirénin johtama työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sai mietintönsä niin sanotusta lakkolaista valmiiksi perjantaina.
Turkuun suunnitellaan 12 uutta päiväkotia tällä vuosikymmenellä.
TFO:n ympäröimänä kapellimestari Christian Kluxen, säveltäjä Kalevi Aho ja thereminia soittanut Carolina Eyck.
Lotta Paija ja Kalle Koivunen leikkivät lapsensa Lilon kanssa paljon siten, mikä tulee kummallekin luonnostaan. 1-vuotiaana suosikkeja ovat toiminnalliset puuhat sekä kuvakirjojen selailu.
Ilmanpaineet on hyvä tarkistaa vähintään kerran kuukaudessa. Vajaapaine nostaa kulutusta ja vanhentaa renkaan ennen aikojaan.
Arto Lehkamon jännäri vie Santeri Kinnusta kohti hengenvaaraa.
Veikko Vallin (vas.), Vilhelm Junnila, Mauri Peltokangas ja Sebastian Tynkkynen kuuluvat Perussuomalaisten ehdokkaiden kärkikaartiin.
Paraikaa on parsan paras aika. Sen kanssa kannattanee kuitenkin olla varovainen.
Oikeuden mukaan Paqpan olisi pitänyt ymmärtää varsin merkittävän liiketoimintansa olevan verovelvollista.
Poliisi otti onnettomuuspaikalla useita kuvia heti tapahtumien jälkeen. Kuva on poliisin esitutkintapöytäkirjasta.
Rantaradalla tapahtui henkilövahinko perjantaina iltapäivällä. Arkistokuva.
Poliisihallituksen poliisijohtaja Sanna Heikinheimo ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen muodostavat Suomen poliisin kärkikaksikon. Heikinheimo on vahvin ehdokas Kolehmaisen seuraajaksi.
Testamenttivaroilla tuetaan matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan lahjakkaita opiskelijoita sekä Johanna Ivaskan johtamaa syöpätutkimusta.